Boikotti Ilvesjohtoa kohtaan

On niin hyödyttömän spekulatiivista lopputuloksen kannalta pohtia, onko tällaisella foorumin boikottimasinoinnilla laajempaa merkitystä.
Jokainen ymmärtää, että ne sinisten penkkien rivit jotka sinne kaukaloon näkyy, realisoituvat täällä harjoitetusta länkytyksestä huolimatta. Kansa ei ole tyhmää eikä se silloin "boikotoi" jos se ei inspiroidu pelaajaytimestä joiden kaikkien nimiä ei edes muista kerta maininnan jälkeen.

Harva siellä lähikaupassakaan nahistunutta omenaa ostaa kannatuksen vuoksi ja koska kauppias on niin hieno mies.
Tässähän se.

Epäilen, että foorumilta mitään laajamittaista pystyisi edes järjestämään, mutta yleisömäärissä näkyi tälläkin kaudella, kun aikaisempina on ollut toisinpäin.
 
Tarkoitan tässä sitä, että motiivina ei ole romahduttaa mitään ainakaan itsellä. Ei tietenkään, koska rakas seura, mutta jos se siihen menee huonon tuotteen vuoksi, niin minkäs sille mahtaa.
Eiköhän Oulun Kärpät ja HIFK ole edelleen suomalaisen jääkiekon ehdottomia huippubrändejä joilla on niin sanotusti tuote kunnossa kaiken muun paitsi urheilullisen menestyksen osalta. Taustalle ei ole palkattu mitään sunnuntaipuuhastelijoita, mutta jos toiminta ei ole sarjan absoluuttista kärkeä, myös tulos jää väkisinkin kauas siitä tasosta, mitä Tampereen Ilves on viime vuosina näyttänyt.

Tää ketju on täynnä niin näköalatonta porukkaa ettei mitään järkeä. Ei mitään perspektiiviä erottaa hyvää huonosta ja nähdä uhkakuvia. Meidän pitää olla paras tai kaikki muu on paskaa huhhuh, tällä strategialla oltiinkin kadota jo kertaalleen historian kirjoista.
 
En puhu mistään pelkästä menestymisestä. Ei menestyminen ole minulle pelkästään se tuote. Jos olisi, niin en varmaan olisi ollut silloin liigakarsinnoissa hyppimässä... Vaan oletko katsonut esim. noita meidän rostereita?

Nyt viimeisimpänä uuden tulemisen yksi kivijalka Ikonen painelee ennemmin TPS:n paidassa, kuin meillä.
 
Anteeksi en saa nyt oikein juonesta kiinni, menestyminen ei ole pelkästään tuote vaan rosteri? Minä vuonna viimeksi olisit kauden alussa vaihtanut meidän rosterin päikseen Kärppiin tai IFK?

On vaikea ottaa vakavasti kirjoittajia, jotka eivät erota hyvää huonosta. Jos organisaatiomuutosten taso on käytännössä “tarvitaan johto, joka hankkii Ikosen hinnalla millä hyvänsä”, niin aika ohuelta pohjalta mennään. Ja vaikka sitten myönnetään, että “muullakin on väliä”, se ei tarkoita, että "muilla" (joita ei kyetä edes hahmottamaan nimillä) asiat hoidettaisiin lähellekään yhtä hyvin kuin nykyjohdolla.

Pidän paljon todennäköisempänä, että suuri vaihdos johtaisi huomattavasti huonompaan kuin parempaan, varsinkin tällaisilla perusteilla. Ikosen kaltaisen pelaajan hankkiminen ei yksin tee organisaatiosta parempaa. Sen osaa kilpalaulaa meille vaikka apina.
 
Vastasit itse kysymykseesi.

Et ole tainnut seuraata keskustelua tarpeeksi, niin ei tämä ole mikään yksittäinen tapaus tämä case Ikonen.

Eikä edes rosteri ole pelkästään se tuote, vaan se koostuu ottelutapahtumasta, joka koostuu rosterista, pelitavasta, Osastosta jne. Kokonaisuutena tähän vielä kaikki kaukalon ulkopuolen tapahtumat ja kaikki muukin.

Joku muu voi alas kerätä kaikki, mitä tässä on matkan varrella tullut esille, mutta itselle tuote ei ole menestyminen, vaan kokonaisuus.
 
Tätä vasten sotii päätös olla kiinnittämättä Ikosta. Johto tiesi tasan tarkkaan, että siitä tulee paskaa niskaan. Kaikki ennusmerkit viittasivat siihen, että tuota ei yhteisö helposti niele.

Vai onko katsottu vain esimerkkiä Raumalta. Eihän Lukko-fanitkaan Saarelan TPS:ään menoa mitenkään hyvin ottaneet ja kovilla boikoteilla sielläkin uhattiin, mutta eipä se sitten Lukon yleisömäärissä kovin näkynyt. Jos hallituksessa on ajateltu että totta kai tuosta paskaa tulee mutta siellähän ne fanit nyt kevään ja kesän keskustelupalstoilla raivoaa mutta kyllähän ne sitten taas syksyllä taas kiltisti katsomossa on. Eikä Lukon yleisömäärissä mitään isoa notkahdusta nähty, mutta Ilvespä ei voi niitä puuttuvia kausikorttirahoja käydä kauhaisemassa RTK:n taskusta. Onneksi nyt on sponsseilta tullut sen verran painetta että jotenkin on pakko reagoida, vaikka tulipalon sammutteluahan se enää tässä vaiheessa vuotta on.
 
Tämä ei perustu mihinkään faktaan. Ajasta voi tulla tosi pitkäkin, ja kolme vuottakin katsoa tätä hidasta kuolemaa on valtavan pitkä. Itsekin olisi toivonut, että hallittua muutosta olisi alettu tehdä jo vuosia sitten, kun nähtiin, että yhteisön halut ja johdon näkemykset eivät kohtaa ja kehittyminen muuttui Malagaksi ja mukavoitumiseksi. Sen sijaan johto on lujittanut vaan hyväveliverkostoaan ja mikään ei viittaa Jalon jäämiseen sivuun.
Tämä se ei perustu mihinkään faktaan. :D ”Mikään ei vaikuta siltä” ja ”veikkaanpa että” -tyyliset heittelyt ovat pelkkää öyhötystä.
 
Vastasit itse kysymykseesi.

Et ole tainnut seuraata keskustelua tarpeeksi, niin ei tämä ole mikään yksittäinen tapaus tämä case Ikonen.

Eikä edes rosteri ole pelkästään se tuote, vaan se koostuu ottelutapahtumasta, joka koostuu rosterista, pelitavasta, Osastosta jne. Kokonaisuutena tähän vielä kaikki kaukalon ulkopuolen tapahtumat ja kaikki muukin.

Joku muu voi alas kerätä kaikki, mitä tässä on matkan varrella tullut esille, mutta itselle tuote ei ole menestyminen, vaan kokonaisuus.
Kuvittelitko että nettikirjoittelijat on jotenkin fiksumpia kuin asiantuntijat, jotka varmasti punnitsi asiat monelta kantilta. Ei nuo ole olleet mitään helppoja ratkaisuja, koska oli selvää että täältä heikommin asioita ymmärtävät, hyökkää heti niskaan sankoin joukoin, kuten ovatkin tehneet. Asiantuntijatkin tekevät virheitä, eivätkä kykene ennustamaan tulevaa, mutta perustelujen taso täällä netissä on tasoa neandertalilainen. On monta asiaa mitä ei olla tehty "kivasti", eikä olla oltu paras voittamalla mestaruus. Ollaan oltu vaan helvetin hyviä, mutta se pitäisi ajaa nyt alas ja ottaa älytön riski todennäköiseen huonompaan.

Kukaan ei ole kyennyt hahmottelemaan edes uuden johdon PAREMPIA NIMIÄ ja perustelemaan miksi nuo kyseiset nimet olisivat parempia kuin nykyiset. Pelkkää Ikos-öyhötystä ja isoja seksikkäitä nimiä tarvitaan koska sillain tulee kuulemma helvetin hyvät yleisötulot. Kuka oikeasti kuvittelee mietintämyssynsä alla, että Ilveksen johto olisi niin tyhmä, ettei se olisi jo ostanut läjäpäin markkinoiden kalleimpia nimiä, jos sillä oikeasti saataisiin suuremmat voitot ja yleisömäärät?
 
Viimeksi muokattu:
Ei se siitä utj:n vaihdosta tietenkään romahtaisi, mutta jos se vaihto tapahtuisi onnistuneen boikotin seurauksena, niin sitten tietysti toiminta olisi jo romahtanut. Sehän on boikotin tavoite. Että toiminta romahtaa ja mukavoituneet toimijat tällä tavoin pakotetaan ulos vastentahtoisesti.
No ei tietenkään romahtaisi. Kaikki varmasti ovat samaa mieltä, että parempi olisi ollut, jos johdossa oltaisiin tehty työt huolella ja nämä muutokset olisi tehty suunnitelmallisesti.

Nyt onneksi tulee painetta joka suunnasta ja johdossakin ymmärretään, että asiakaskaan ei loppupeleissä ole se huonoin asia tässä yhtälössä ja asiakkaat eivätkä tukijat kaikkea niele.
 
Kuvittelitko että nettikirjoittelijat on jotenkin fiksumpia kuin asiantuntijat jotka on varmasti punninneet asiat monelta kantilta. Ei nuo ole olleet mitään helppoja ratkaisuja koska täältä mitään ymmärtämättömät hyökkää heti niskaan sankoin joukoin, kuten ovatkin tehneet. Asiantuntijatkin tekevät virheitä, eivätkä kykene ennustamaan tulevaa, mutta perustelujen taso täällä on tasoa neandertalilainen. On monta asiaa mitä ei olla tehty "kivasti", eikä olla oltu paras voittamalla mestaruus. Ollaan oltu vaan helvetin hyviä, mutta se pitäisi ajaa nyt alas ja ottaa älytön riski todennäköiseen huonompaan.

Kukaan ei ole kyennyt hahmottelemaan edes uuden johdon PAREMPIA NIMIÄ ja perustelemaan miksi nuo kyseiset nimet olisivat parempia kuin nykyiset. Pelkkää Ikos-öyhötystä ja isoja seksikkäitä nimiä tarvitaan koska sillain tulee kuulemma helvetin hyvät yleisötulot. Kuka oikeasti kuvittelee mietintämyssynsä alla, että Ilveksen johto olisi niin tyhmä, ettei se olisi jo ostanut markkinoiden kalleimpia nimiä, jos sillä oikeasti moninkertaistettaisiin voitot ja yleisömäärät?

Et ole selvästi lukenut keskustelua yhtään ja perustelut näyttävät ihan samalta ajatusmallilta kuin tuolla vuonna 85 johtoportaassa. Parempia nimiä, kaikenlaisia nimiä on heitelty paljonkin matkan varrella.

Kaikki nimethän alkavat tässä kohtaa olla parempia kuin nykyiset, jotka ovat selvästi joutuneet konfliktiin sekä maksavan asiakkaan että joukkueen tukijoiden kanssa. Tällainen tulehtunut tila ei ole ikinä kauhean pitkäikäinen.

Johdossa on myös huomattu, että ensi kauden joukkue ei ole riittävä. Se ei riitä saamaan väkeä katsomoon eikä tukijoita taakse. Sitä joudutaan kalliilla korjaamaan. On varmasti pelaajienkin kannalta erinomainen tilanne, kun uuden kauden alkaessa urheilujohtaja jahtaa pelaajia sopimuspurkulappusten kanssa.
 
Ikonen oli kyllä seurajohdolle kaiken kaikkiaan erityisen harmillinen tapaus. Yksittäisenä menetyksenä ei kriittinen, koska ei kuitenkaan ole sellainen franchise-pelaaja, jonka kohdalla pitää laittaa "all-in", ja jonka varaan voi rakentaan pelillisen dynastian. Mutta ajoituksena osui "täydelliseen" kohtaan ja ikään kuin sinetöi sen pitkän kehityskulun, jossa keskeisille omille kasvateille näytetään järjestäen symbolista keskisormea, kun ovat tähän liigaan palaamassa.

Mielenkiintoista nähdä, millä tavoin seurajohto tämän turbulenssin hoitaa. Se on ainakin selvää, että kovin montaa päivää ei enää voi olla piilossa, nyt täytyy tulla omilla naamoilla esiin, ja keksiä jotain sanottavaa.
 
Oman lusikkansa soppaan tuo Ilves365. Jalkapallon täytyy ynnäillä omassa toiminnassaan kiekon tapahtumia ja vice versa. Nyt on todellinen vaara, että Ilveksen jalkapallo tipahtaa mestaruus- ja jopa europaikkataistosta hyvissä ajoin ennen kauden huipentumaa. Jos näin käy, se maksaa, ja niihin talkoisiin on kiekkokin sidottu.

Tuo ei ole enää edes vaara, vaan hyvin todennäköinen tilanne. Siellä puolellakin vaaditaan nyt nopeita toimia ja ennen kaikkea oikeita päätöksiä.
 
No ei tietenkään romahtaisi.

Jos toivomasi boikotti onnistuisi täysimääräisesti, eli suunnilleen kukaan ei ostaisi ottelulippuja ja kävisi ensi kaudella peleissä ja siis tappiota ensi kaudesta tulisi useita miljoonia, niin millä matematiikalla tämä ei romahduttaisi toimintaa?

Ymmärrän, jos tämä nähdään ainoana keinona saada johto vaihtoon, mutta täysin turha valehdella itselleen, etteikö onnistunut boikotti vahingoittaisi Ilvestä vakavasti romahduttaen toiminnan ja näin vaatien pitkää uudelleenrakennusta.

Koska tässä lääke saattaa olla pahempi kuin tauti, niin itse koittaisin vielä muulla tavalla. Toivotaan, että jo tämä paine saa hallitun muutoksen rattaat kunnolla käyntiin, eikä tarvita miljoonatappioita tuovaa ensi kautta väliin.
 
Viimeksi muokattu:
Et ole selvästi lukenut keskustelua yhtään ja perustelut näyttävät ihan samalta ajatusmallilta kuin tuolla vuonna 85 johtoportaassa. Parempia nimiä, kaikenlaisia nimiä on heitelty paljonkin matkan varrella.

Kaikki nimethän alkavat tässä kohtaa olla parempia kuin nykyiset, jotka ovat selvästi joutuneet konfliktiin sekä maksavan asiakkaan että joukkueen tukijoiden kanssa. Tällainen tulehtunut tila ei ole ikinä kauhean pitkäikäinen.

Johdossa on myös huomattu, että ensi kauden joukkue ei ole riittävä. Se ei riitä saamaan väkeä katsomoon eikä tukijoita taakse. Sitä joudutaan kalliilla korjaamaan. On varmasti pelaajienkin kannalta erinomainen tilanne, kun uuden kauden alkaessa urheilujohtaja jahtaa pelaajia sopimuspurkulappusten kanssa.
En tosiaan pysty lukemaan tätä oksennusta määräänsä enempää. Mutta ei täällä aktiivisesti pyöri vaihtoehtoisia nimiä. Ne harvat mihin olen joskus törmännyt on täysin hatusta temmattuja, ei ehkä huonoimpia mutta perustuu todella hatariin näyttöihin. Kaiken perustana on 100%:sti vain vittuuntuminen ja nykyjohdon potkimishalu, seurauksista piittaamatta ja siitä piittaamatta saadaanko tilalle lähellekään yhtä hyvää kuin nykyinen johto joka on Liigan mittapuulla suoriutunut heti Tapparan jälkeen toisiksi parhaiten viime vuodet.

Todellisuus on se että Suomessa on ehkä 2-3 UTJ:tä joista on edes perusteltua odottaa, että kykenee samaan tai parempaan kuin Tillu. Ongelma vaan on ettei täällä ole kyetty Harri Ahon lisäks tuosta kolmikosta yhtäkään edes nimeämään. Joten koko ketju on täyttä utopiaa ja haihattelua.

En ole kauhean huolissani jos muutama nettikirjoittelija purkaa huonoa elämäänsä ja vaatii typeryyksiä, sen sijaan olen kiinnostunut väitteestä sponsoreiden suhteen. Lisää tietoa tuosta että nykyjohto on konfliktissa sponsoreiden kanssa?
 
Kuvittelitko että nettikirjoittelijat on jotenkin fiksumpia kuin asiantuntijat, jotka varmasti punnitsi asiat monelta kantilta. Ei nuo ole olleet mitään helppoja ratkaisuja, koska oli selvää että täältä heikommin asioita ymmärtävät, hyökkää heti niskaan sankoin joukoin, kuten ovatkin tehneet. Asiantuntijatkin tekevät virheitä, eivätkä kykene ennustamaan tulevaa, mutta perustelujen taso täällä netissä on tasoa neandertalilainen. On monta asiaa mitä ei olla tehty "kivasti", eikä olla oltu paras voittamalla mestaruus. Ollaan oltu vaan helvetin hyviä, mutta se pitäisi ajaa nyt alas ja ottaa älytön riski todennäköiseen huonompaan.

Kukaan ei ole kyennyt hahmottelemaan edes uuden johdon PAREMPIA NIMIÄ ja perustelemaan miksi nuo kyseiset nimet olisivat parempia kuin nykyiset. Pelkkää Ikos-öyhötystä ja isoja seksikkäitä nimiä tarvitaan koska sillain tulee kuulemma helvetin hyvät yleisötulot. Kuka oikeasti kuvittelee mietintämyssynsä alla, että Ilveksen johto olisi niin tyhmä, ettei se olisi jo ostanut läjäpäin markkinoiden kalleimpia nimiä, jos sillä oikeasti saataisiin suuremmat voitot ja yleisömäärät?
No jos ollaan oltu niin perkeleen hyviä, niin miksi luotettavien lähteiden perusteella tästä kaudesta on tulossa pannukakku myös taloudellisesti?
 
Kaikki nimethän alkavat tässä kohtaa olla parempia kuin nykyiset, jotka ovat selvästi joutuneet konfliktiin sekä maksavan asiakkaan että joukkueen tukijoiden kanssa. Tällainen tulehtunut tila ei ole ikinä kauhean pitkäikäinen.

No ei helkkarissa ole. Turhautuneena ja väsyneenä sitä helposti ajattelee että "Jalo & Tillu - kaksikko mäkeen sieltä, tilalle uudet nimet. Ihan sama kuka sinne tulee, ei ne huonomminkaan voi vetää". Kyllä voi.

Ilvesläisen toimintakulttuurin tuntien se uusi utj. olisi todennäköisimmin joku Kilu Järvinen, Karri Kivi, Sami Sandell, Juupe Pajuoja jne. Ainoa kriteeri että "tuntee seuran läpikotaisin" ja on muutenkin niin mahdottoman mukava kaveri. Kaveri joka hankkii jonkun pelaajan sieltä, toisen täältä mutta se isoin tehtävä, seuran toimintakulttuurin muutos sieltä luonnonjäiden aikakaudelta kohti Areena-ajan suurseuralta edellytettävää vaatimustasoa jää toteutumatta.
 
No ei helkkarissa ole. Turhautuneena ja väsyneenä sitä helposti ajattelee että "Jalo & Tillu - kaksikko mäkeen sieltä, tilalle uudet nimet. Ihan sama kuka sinne tulee, ei ne huonomminkaan voi vetää". Kyllä voi.

Ilvesläisen toimintakulttuurin tuntien se uusi utj. olisi todennäköisimmin joku Kilu Järvinen, Karri Kivi, Sami Sandell, Juupe Pajuoja jne. Ainoa kriteeri että "tuntee seuran läpikotaisin" ja on muutenkin niin mahdottoman mukava kaveri. Kaveri joka jonkun pelaajan sieltä, toisen täältä mutta se isoin tehtävä, seuran toimintakulttuurin muutos sieltä luonnonjäiden aikakaudelta kohti Areena-ajan suurseuralta edellytettävää vaatimustasoa jää toteutumatta.
Ja kun ei me välttämättä tarvita mitään uutta johtoa, vaan toimintatapojen muutoksia, joilla mennään takaisinpäin näissä linjoissa esim. joukkueenrakentamisessa.
 
On se ihme, jos ei positiivareiden päät käänny. Mutta ei kaits sitä omaa pesää nyt aleta sörkkimään, kun on saavutettu omat edut. Näin se menee yleensä kaikessa yrityselämässä. Aivan kaikessa.
Tarkoitatko että kaikki ketkä on ajatellut Ilveksen suhteen mitenkään positiivisesti missään asiassa, niin on saavuttanut jotain etuja Ilveksessä?

Hei ihan oikeasti nyt hei...

Itse olen keskivertofoorumistiin verrattuna hyvinkin positiivari. Se ei silti tarkoita sitä, ettäkö olisin kaikkeen tyytyväinen. En todellakaan ole.

Mutta jos en ole ollut innostunut ajatuksesta, että kaikille kenkää ja kaikki vaihtoon, niin minulla on sitten jotain saavutettuja etuja. Herätys nyt ihan oikeasti. Tavallinen kannattaja ei välttämättä jaa kaikkia ajatuksia kanssasi.
 
Jos toivomasi boikotti onnistuisi täysimääräisesti, eli suunnilleen kukaan ei ostaisi ottelulippuja ja kävisi ensi kaudella peleissä ja siis tappiota ensi kaudesta tulisi useita miljoonia, niin millä matematiikalla tämä ei romahduttaisi toimintaa?

Ymmärrän, jos tämä nähdään ainoana keinona saada johto vaihtoon, mutta täysin turha valehdella itselleen, etteikö onnistunut boikotti vahingoittaisi Ilvestä vakavasti romahduttaen toiminnan ja näin vaatien pitkää uudelleenrakennusta.

Koska tässä lääke saattaa olla pahempi kuin tauti, niin itse koittaisin vielä muulla tavalla. Toivotaan, että jo tämä paine saa hallitun muutoksen rattaat kunnolla käyntiin, eikä tarvita miljoonatappioita tuovaa ensi kautta väliin.

Tarkoitin sitä, että toiminta ei romahtaisi mihinkään sillä, että esim. UTJ vaihdettaisiin.

Uskon, että korttitalo romahtaa jokatapauksessa ensi kaudella tuolla nimilistalla mitä ollaan tuomassa kaukaloon.

Varmasti tähän on herätty myös johdossa siksi soppareita on alettu silppuamaan ja uudet julkistukset viivästyvät.
 
Takaisin
Ylös