Ilveksen yleisömäärien kehitys

Voi olla vaan oma havainto ja muilla voi sitten olla eriäviä kokemuksia, mutta ainakin omalla opiskeluajalla ja tässä työuran alkutaipaleella oon huomannut, että muualta tulleet ihmiset todennäkösemmin valitsevat Tampereella Tapparan Ilveksen sijasta, jos pitää jompi kumpi päättää. Se ei mua haittaa kyllä siinä mielessä yhtään, että vaan kuvastaa sitä, kuinka Ilves on aidosti tärkeä sen kannattajille ja hieno yhtenäinen yhteisö, mutta kyllä sillä väistämättä jonkun verran vaikutusta voi olla taloudelliseen puoleen. Toki jos Ilves ois voittanu tässä viime aikoina mestaruuksia, niin tilanne voisi olla toisinpäin.

No siis tuo pitää varmasti paikkaansa niiden osalta, ketkä ovat osuneet Tampereelle Ilveksen taapertaessa ja Tapparan hallitessa. Toki monilajisuuden ansiosta Ilves on piti pintansa ja tilanne on nyt muutenkin toinen.
 
Asiaanhan saisi selvyyttä, jos Ilves tekisi kyselyn lipun ostaneilta asiakkailtaan mitkä ovat syitä, että ovat tällä kaudella jääneet kotiin. Toisaalta Ilveksen toimistolla on kuulemma valmiiksikin jos jonkinlaista dataa. Tuhannen katsojan pudotus on kyllä hurja, jota pitäisi analysoida organisaation sisällä.
 
Ei peruskannattajille merkkaa hirveästi ketä siellä pelaa. Tai merkkaa siltä osin, pärjätäänkö niillä pelaajilla vai ei. Onhan nytkin joukkueessa värikkäitä persoonia vaikka eivät omia kasvatteja olekaan.
Tästä samaa mieltä. Rohkenen väittää, että täällä foorumilla annetaan aivan liikaa painoarvoa rosterille mitä tulee peleissä satunnaisesti käyvien kiinnostukseen. Väitän, että iso osa satunnaisesti peleissä käyvistä ei välttämättä osaa edes nimetä puolta joukkueesta.

Oma näkemys on, että yleinen "kiekkohuuma" vaikuttaa eniten tuulareiden kiinnostukseen käydä matseissa.

Sarjataulukossa tähän kohtaa vuotta:
  • 2026 — 6.
  • 2025 — 1.
  • 2024 — 1.
  • 2023 — 4.
Aivan varmasti vaikutusta satunnaiskävijälle mitä sarjataulukko näyttää ihan vain pikavilkaisulla.
 
Asiaanhan saisi selvyyttä, jos Ilves tekisi kyselyn lipun ostaneilta asiakkailtaan mitkä ovat syitä, että ovat tällä kaudella jääneet kotiin. Toisaalta Ilveksen toimistolla on kuulemma valmiiksikin jos jonkinlaista dataa. Tuhannen katsojan pudotus on kyllä hurja, jota pitäisi analysoida organisaation sisällä.

Tuo kysely on järjestetty joka kevät. Toki ei siinä taida olla koskaan kysytty miksi jäädä kotiin, vaan enemmän niitä asioita, mitkä arvostaa/vaikuttaa tulla peliin.
 
Tästä samaa mieltä. Rohkenen väittää, että täällä foorumilla annetaan aivan liikaa painoarvoa rosterille mitä tulee peleissä satunnaisesti käyvien kiinnostukseen. Väitän, että iso osa satunnaisesti peleissä käyvistä ei välttämättä osaa edes nimetä puolta joukkueesta.

Oma näkemys on, että yleinen "kiekkohuuma" vaikuttaa eniten tuulareiden kiinnostukseen käydä matseissa.

Sarjataulukossa tähän kohtaa vuotta:
  • 2026 — 6.
  • 2025 — 1.
  • 2024 — 1.
  • 2023 — 4.
Aivan varmasti vaikutusta satunnaiskävijälle mitä sarjataulukko näyttää ihan vain pikavilkaisulla.

Vaikea uskoa, että tuo vaikuttaa enää paljoa, kun ollaan puolenvälin paremmalla puolella oltu jo hetki. Tai aika gloryhunter saa kyllä olla, jos vilkaiset taulukkoa ja ollaan kuudensia ja ajattelet, että enpä jaksa mennä.
 
Tuularit tulee katsoon kun Ilves voittaa.
 
Ilves voittanut 14 viimeisestä 16 kotipelistään. 17 viimeisestä 20:stä. Aika vaikea uskoa, että tuularit ovat edelleen käärmeissään siitä, että ekasta neljästä hävittiin myös kolme.
 
Viimeksi muokattu:
Voi olla vaan oma havainto ja muilla voi sitten olla eriäviä kokemuksia, mutta ainakin omalla opiskeluajalla ja tässä työuran alkutaipaleella oon huomannut, että muualta tulleet ihmiset todennäkösemmin valitsevat Tampereella Tapparan Ilveksen sijasta, jos pitää jompi kumpi päättää.

Mulla ittellä on ollut ihan täysin päinvastainen kokemus. :D ja samalla lailla miettinyt, että miten tuo näkyy seurojen taloudessa. Kiinnostava kuulla, että eriäviäkin kokemuksia on.
 
Takaisin
Ylös