Luke Henman

Mutta miksi olisi hankittu pääsääntöinen sentteri suoraan laitaan. Ei ole edes mikään snaipperi. Vai oliko niin ettei saman tason laitureita löytynyt samaan rahaan.
Jaa a .. aika näyttää ( tämänkin ).
No, Voihan se olla niinkin että kaavaillaan nädeä laitaan ja tää kaveri on suunniteltu kolmossentteriksi. Mutta joo, kohta se nähään.
 
Meidän pari edellistä kanukkia ollut sen verran keskinkertaista tasoa, että jos nyt vaikka tulisi positiivinen yllätys.
 
Vaikeuksia itsellä sovitella borgia, nädee, törökkiä ja kumppaneita alavitjoihin ja nyt hankittiin tällainen.

Täh!!!! Borghan nimenomaan on nelossentterinä aika täydellinen. Parasta mitä juuri nyt tällä hetkellä siihen rooliin voidaan saada. Nättiseltä ei oikein taas tahtonut tulosyksiköissä sujua mutta puolustavassa kolmosroolissa ihan parhaimmillaan. En minä kumpaakaan kyllä tulosyksikössäkään näe.

Haisee ettei Koskelan muukalaisplääniin taida nuoret Laurell, Kos ja kumppanit ole saamassa isompia minuutteja jos se nyt ylipäätään ketään edes yllättää.

14 hyökkääjää on nyt ja pelejä on tälläkin kaudella melkoinen pino edessä ja sitäkään ei tiedä koska Henman maahan saapuu. Näyttöpaikkoja tulee kyllä Kos, Laurell TTM ja Harkimo saamaan. Mutta sen verran kova taso meillä pitää olla että se paikka pitää ottaa eikä odotella pelkkiä armopaloja.
 
Poikkeuksia aina on ja tietysti olisi hyvä jos 16 pistettä parhaimmillaan AHL-kaudella tehnyt usean kauden AHL-veteraani Henmankin tällaiseksi osoittautuisi, mutta näitä Tardifeja ja Curryja vastaan on aina moninkertaisesti Gregoireja (AHL:n piste-ennätys 25) ja O'Learyja (AHL:n piste-ennätys 27), jotka eivät Suomessakaan osoittaudu pistelingoiksi (Liigassa Gregoire 8 ja O'Leary 4).

Realistinen odotus Henmanin kohdalla pisteiden valossa on, että 20 pisteen puhkaisu olisi hyvä suoritus ja roolin kohdalla taas kolmos-nelosketju ja tuurauksia ylempänä poissaolojen aikana.

Kannattaa silti huomioida, että Henman ei ole "joutunut" pelaamaan ECHL:ssä, missä mm. Curry tehoili, kuin 3 ottelua(6 pistettä niissä). Ihan puhdas AHL-pelaaja ja laatujoukkueessa vielä. Ei se mitään takaa, mutta kyllä tämä on nykyliigaan mielenkiintoinen pelaaja. Pistepotentiaalia on kyllä todella vaikea arvailla.
 
Hyvä pointti tuo, että pelannut kovassa joukkueessa. Kärkijoukkueista voi löytyä melko heikkojen pisteiden todella ison pistepotentiaalin pelaajia samaankin sarjaan, jos tarjolla on isompaa roolia, saati sitten astetta heikompaan sarjaan. Toki on näissäkin sitten näitä Henrik Juntusia, jotka eivät isomman rooliin haasteeseen pystykään yhtään vastaamaan. (tämä kyllä korpeaa vieläkin, nettipalstoilla Liigan kärkiporukan Kärppien fanit olivat vuosia hehkuttaneet kuinka kovat pisteet heidän nelosketjussa sahannut Juntunen tekisi kun saisi vain roolia ja olin innoissani kun Ilves hänet hankki, niin olikin aivan vitumpaska eikä jätkästä ollut mitään hyötyä keskikastin porukassakaan)


Mielenkiintoinen kaveri ja sydämestäni toivon, että yllättää positiivisesti. Toivotaan, että työlupa-asiat saadaan kuntoon pian, että pääsee jo CHL:n alkukierroksilla pelaamaankin.
 
äh!!!! Borghan nimenomaan on nelossentterinä aika täydellinen. Parasta mitä juuri nyt tällä hetkellä siihen rooliin voidaan saada. Nättiseltä ei oikein taas tahtonut tulosyksiköissä sujua mutta puolustavassa kolmosroolissa ihan parhaimmillaan. En minä kumpaakaan kyllä tulosyksikössäkään näe.
Lähinnä tarkoitan että kolmos-/nelosvitjaan on nyt periaatteessa 3-4 sentteriä enkä yhdenkään näistä näe olevan kierrätystavaraa.
Itse en Nädeä näe laiturin tontilla, enkä Borgin vitjassa.

Näyttöpaikkoja tulee kyllä Kos, Laurell TTM ja Harkimo saamaan. Mutta sen verran kova taso meillä pitää olla että se paikka pitää ottaa eikä odotella pelkkiä armopaloja.
Olisi hienoa jos se paikka tulevalla kaudella annetaan näytöillä.
Toivottavasti Kosia ajetaan täysillä rosteriin.
 
Tein nyt pikaisen nettiscouttauksen myös Henmanista kun Hansen ei koskaan Ilvekseen siirtynytkään (pari tuntia, joita en koskaan enää saa takaisin....). Otantana on käytetty noin 20 ottelun huippuhetkiä, kirjoitettuja artikkeleita ja laitoin hieman ajatuksia ylös. Mielenkiintoisesti muuten hieman saman profiilin pelaaja kun Hansen, mutta toki ihan valovuoden edellä pelaajana.

- Profiililtaan puolustava hyökkääjä, joka on pelannut ajoittain myös ylivoimalla maalin edustalla. Enemmän kuitenkin alivoimaa ja ollut osa AHL:n yhtä parhaista alivoimista (jaettu 4. sija alivoimaprosenteissa).
- Pelannut pääosin keskellä, mutta ajoittain myös laiturina. AHL:stä ei saa suoraan aloitusprosentteja niin tähän on mahdotonta ottaa kantaa.
- Todella hyvät ja pehmeät kädet, mutta tämä näkyy mielestäni erityisesti pelintekijänä. Ei siis niinkään suoraviivainen viimeistelijä vaan enemmänkin tarjoilee paikkoja ketjukavereilleen.
- Ei ole pelaajatyypiltään mikään rymistelijä, mutta pelaa paljon maalin edustalla. Tässäkin roolissa kuitenkin näyttänyt nimenomaan pelintekotaitoja, eli ei lähde välttämättä täysillä puskemaan kiekkoa veskarin polkkeisiin vaan malttaa siirtää kiekon parempaan paikkaan jos se toimii.
- Luistelun osalta ollut junioreissa ja niissä muutamissa ECHL peleissä joita pelasi muutama kausi sitten oli aivan omaa luokkaansa, mutta AHL:ssä ei toki erotu ihan niin selkeästi. Liigassa luistelun pitäisi mielestäni riittää oikein hyvin, mutta ei ehkä sellainen tuulennopea kiituri joka säntäilee joka paikkaan.
- Pelikäsitys mielestäni oikein erinomaisella tasolla sen mitä lyhyellä otannalla videoilta pystyy toteamaan. Kuten sanottua, pelaa fiksusti eikä hätäile kiekon kanssa.
- Laukaus ei ole mikään pommi, mutta lähtee terävästi ja lyhyellä latauksella. Tässäkin mielestäni enemmän sijoittaa kiekon maalivahdin ohi tarkalla laukauksella kun käyttää voimaa.

Profiililtaan siis mielestäni pelintekijä, joka pystyy pelaamaan alivoimaa. Ehkä asettelisin häntä ensisijaisesti nimenomaan laiturin paikalle ja sitten tarvittaessa tuuraamaan keskelle. Isossa kuvassa on kuitenkin todella hyvä, että ensi kaudelle löytyy kuusi pelaajaa, jotka voivat tarvittaessa pelata keskellä (Mäntykivi, Jasek, Nättinen, Borg, Török ja Henman) niin ei tarvitse lähteä tekemään kestään laiturista sentteriä kesken kauden (Ratinen viime kaudella). Henman tuo myös todella hyvää kilpailutilannetta, mutta antaa kuitenkin Kosille, Laurellille ja kumppaneille mahdollisuuden ottaa iso rooli ensi kaudella jos he ovat siihen valmiita.
 
Eikös hän voisi tehdä olekelulupahakemuksen ja sen jälkeen tulla Suomeen turistina 90 vrk:n ajaksi ja sitten käydä noutamassa hyväksytty oleskelulupa Kanadasta ja palata seuraavalla lennolla lupa taskussa Suomeen, Parin tonnin lennot,ei muuta.
 
Eikös hän voisi tehdä olekelulupahakemuksen ja sen jälkeen tulla Suomeen turistina 90 vrk:n ajaksi ja sitten käydä noutamassa hyväksytty oleskelulupa Kanadasta ja palata seuraavalla lennolla lupa taskussa Suomeen, Parin tonnin lennot,ei muuta.
Hyvä kysymys mutta tuskin.
 
Eikös hän voisi tehdä olekelulupahakemuksen ja sen jälkeen tulla Suomeen turistina 90 vrk:n ajaksi ja sitten käydä noutamassa hyväksytty oleskelulupa Kanadasta ja palata seuraavalla lennolla lupa taskussa Suomeen, Parin tonnin lennot,ei muuta.
Tuskin, koska harjoittaa ammattia. Suomi on kyllä tehnyt karhunpalveluksen tässä. Vai peräti EU?
 
Odotettavasti hyökkääjä tuli vaikka palstan negapetterit tiesivät ettei ketään enää tule.

Ihan mielenkiintoisen oloinen pelaaja. Ei herätä mitään wau-efektiä saman tien, mutta on kai mahdollista ja toivottavasti myös tekee sen myöhemmin sitten.

Omaan silmään vaikuttaa siltä, että näillä hyökeillä lähdetään kauteen. Saas nähdä. Luokkien tullen sitten lisähankintoja jos tarve vaatii.
 
Odotettavasti hyökkääjä tuli vaikka palstan negapetterit tiesivät ettei ketään enää tule.

Ihan mielenkiintoisen oloinen pelaaja. Ei herätä mitään wau-efektiä saman tien, mutta on kai mahdollista ja toivottavasti myös tekee sen myöhemmin sitten.

Omaan silmään vaikuttaa siltä, että näillä hyökeillä lähdetään kauteen. Saas nähdä. Luokkien tullen sitten lisähankintoja jos tarve vaatii.
Tillu se sanoi että kioski on kiinni, mutta olikin auki. Kyllä tässä itsekin vähän erilaista hankintaa odotteli Haapalan kariuduttua, mutta tosiaan hyvinkin tämä tyyppi voi olla käyttökelpoinen jossain roolissa monipuolisuutensa ansiosta.
 
Tillu se sanoi että kioski on kiinni, mutta olikin auki. Kyllä tässä itsekin vähän erilaista hankintaa odotteli Haapalan kariuduttua, mutta tosiaan hyvinkin tämä tyyppi voi olla käyttökelpoinen jossain roolissa monipuolisuutensa ansiosta.
Ei sanonut vaan sanoi että mahdollisesti hyökkääjä tulee.
 
Ainakin rankkuihin Hänmän tuo edgeä...


Katselin videon kans. Mielenkiintoinen pelisilmä ja hyvin osuu puikoista ja yläkulmiin. Video yli 5v vanha, mutta ilveksen vaikuttaa kelpo kaverilta. Matalammaltakin osa on ponnistanut korkeammalle, toivotaan hyvää kautta!
 
Takaisin
Ylös