Koskela on ollut huhtikuussa Ilveksessä 7 vuotta. Se on todella pitkäaika urheilujohdossa toteuttaa se oma käsiala. Nyt on kuitenkin vielä 7 vuoden jälkeenkin epäselvää mikä se Ilveksen strategia ja isokuva on tässä pelaajahankinnassa.
Kun olen asiaa päässäni pyöritellyt, olen nyt lopulta päätynyt siihen mielipidemuutoksen kautta, että mielestäni Ilveksellä on ollut selvä pelaajahankintastrategia, mutta sen ympärillä on ollut valtavasti ulkopuolista painetta. Jos tällä kaudella katsojamäärien laskuun on vaikuttanut muukalaislegioonan leima, on inhimillistä ja loogista, että seura reagoi siihen.
Sehän on juuri sellaista reagointia, jota seurajohdolta on lyhytnäköisesti vaadittu. Silti tuntuu, että tällä kaudella keskustelu on mennyt oudolla tavalla siihen, että joukkuetta pitäisi rakentaa lähes yksinomaan omista kasvateista, alueen pelaajista tai jopa paikallisvastustajan pelaajista. En ymmärrä. Miksi
Ilveksen etuoikeus, tai oikeastaan
vaatimus sille, olisi noudattaa Tapparan valitsemaa strategiaa? Miksei Tapparan strategian kaltaisia toimia vaadita vaikkapa Lukolta? Mitä helvetin merkitystä sillä edes loppujen lopuksi on, mitä Tappara tekee? Paljon tärkeämpää olisi rakentaa Ilvekselle ihan ikioma identiteetti. Korkealla lentokorkeudella sanottuna se olisi seura, joka pystyy pelaajan taustasta riippumatta saamaan yksilöstä ja joukkueesta kaiken irti.
Jos nyt omista kasvateista puhutaan, minun näkemyksessäni tämän pitäisi näkyä koko polulla urheilulajista huolimatta, ei vain miesten liigajoukkueessa. Sen pitäisi alkaa siitä hetkestä, kun lapsi sitoo ensimmäisen kerran luistimet tai nappulakengät, ja jatkua aina aikuisuuteen ja uran loppuvaiheisiin asti. Jos pelaaja tulee seuran ulkopuolelta, häneen keskitytään siitä pisteestä lähtien aivan samalla tavalla. Parhaimmillaan Ilves voisi olla lapselle paljon enemmän kuin pelkkä urheiluseura tai harjoituspaikka. Se voisi olla yhteisö, kasvualusta ja ympäristö, jossa opitaan urheilun lisäksi elämäntaitoja, vastuuta ja yhdessä tekemistä. Ilves365 mahdollistaa tämän teeman mainiosti. Toteuttaminen vaatii ammattilaisia jokaiselle kehitysportaalle, ei vain pelkästään isien ja äitien talkootyötä. Heilläkin on tietysti suuri vaikutus ja heitäkin totta kai tarvitaan, mutta heille voisi tarjota entistä enemmän kurssituksia, opetusta ja tukea. Tämä vaatii
aikaa. Minä haluan erottaa yhden kauden menestyksen siitä, mitä Ilves voi seurana olla ja mitä se voi yhteisöllemme tarjota. Tiedostan totta kai, että urheilullinen menestys on monille se tärkein asia ja totta helvetissä omakin tahto ja toivo olisi se mestaruus saavuttaa.
Minusta Ilveksellä on ollut pitkäjänteisempi strategia kuin mihin yhteisö on ollut valmis. Tampereen kilpailuasetelma on yleensä hieno asia, mutta tässä kohtaa se toimii myös meitä vastaan. Jos Tappara ei olisi ollut viime vuosikymmenellä niin menestyvä, ei Ilveksenkään ympärillä olisi näin kovaa painetta voittaa mestaruutta. Mutta tämä asetelma lähtee meistä kaikista. Me voimme valita toisin. Me voimme tukea seuraa rahallisesti ja kannustaen. Me voimme uskoa. Me voimme vähentää organisaation sisäistä suorituspainetta ja näin tarjota parhaimmat mahdollisuudet mestaruuden saavuttamiseen, kun organisaation jokainen osa voi toimia vapautuneemmin. Emme ole irrallinen osa joukkueen tekemistä, vaan vaikutamme suoraan ja epäsuorasti. Negatiivisen siiven negatiivissävytteiset ajatukset vaikuttavat koko yhteisöön ja sitä kautta myös organisaatioon. Kriittinen saa olla, mutta senkin voi kehystää kehittymisen kautta.
Eteenpäin nyt, Tampereen Ilves. 15 vuoden päästä tätä jaksoa ja tätä työtä seuran eteen osataan arvostaa aivan eri tavalla.