to 24.7. & to 31.7.2025 Ilves - AZ Alkmaar (UECL, 2.krs)

Vähän jäi itseä korpeamaan se Marren tilanne, kun olisi 0,5-2 sekuntia aiemmin syöttänyt Kangalle, kun oli aivan vapaana pelin ollessa vielä 0-0. Siitä olisi syntynyt vähintäänkin hyvä maalipaikka. Kunhan ei Marre itse jää tuota surkuttelemaan pitkäksi aikaa kuten itse. Maali tuosta ja olisi voinut samanlainen positiivinen kierre syntyä, mitä viime viikolla Tammelassa.

Muuten oli ylempänä jo hyvin sanottu ottelusta ja eroista paljon. Hirveästi ei jää lisättävää, paitsi Ulundusta.

Toissavuoden Liigacupista lähtien olen odotellut isoa läpilyöntiä Ulundulta, niin vakuuttava oli silloin. Ikävää, että kaksi loukkaantumista ovat tuota kehitystä taannuttaneet. Tänään sisään tullessa oli kyllä heikko. Paljon kaameita kosketuksia, mistä tilanteet kuivuivat kasaan. Toivottavasti saisi seuraavat 1,5 vuotta vetää ehjänä ja saisi paljon minuutteja. Sen verran on taitoa, nopeutta ja halua haastoihin, että voi isonkin potin räjäyttää nopeasti. Toivottavasti tämä päivä toimii hyvänä oppina myös Ulundulle.
 
Somevideoista näki että luokkaretkellä oltiin. Ei ollut avaus ainakaan Takkulan mieleen. Melkoinen ristiriita tämän päivän haastatteluun.
No kotimaassa toivon mukaan riittää.
 
Ei vaan taso riittänyt. Voi jossitella, että jos siitä alun 2-1-hyökkäyksestä Söderbäck olisi syöttänyt Riskin läpi sen sijaan, että jostain syystä pysähtyikin ja yritti syöttää takaviistoon "toiseen aaltoon" huonolle paikalle Kangalle (joka syöttö vielä katkaistiin), niin olisiko Ilveksen tekemä avausmaali hätkähdyttänyt Alkmaaria ja poistanut myöhemmin ekalla jaksolla nähdyn rentouden heidän pelistä, mutta pelkkää spekulaatiota tämä on.

Tietysti samaan hengenvetoon voi todeta, että se, että Alkmaar voittaisi koko Konferenssi-liigan olisi vain pieni yllätys, eli kyllä oli kova joukkue vastassakin. Viime vuonna pudottiin lopulta konferenssi-liigan välieriin menneelle porukalle, niin tänä vuonna voisi olla sellainen arpaonni, että Eurooppa-liigan voittaisi Shakhtar ja Konferenssi-liigan AZ Alkmaar.
 
No no nyt tiputettiin, mutta vieläkin otan mieluummin nämä IlVESTÄ isommat joukkueet vastaan Tammelassa, kuin esim Färsaarien porukat

Mutta kun voisi saada paremmalla arpaonnella molemmat. Eli kun voittaa niitä arpaonnella vastaan tulevia kevyempiä joukkueita, niin kyllä siellä jossain vaiheessa tulee ne isommat joukkueet vastaan. Aivan älytöntä hurrata, että saadaan ekalla kierroksella vastaan Euroopan huippuseurojakin viime vuosina löylyttäneitä Donetskeja ja Alkmaareja, joita vastaan jatkomahdollisuuksia ei ole, kun vaihtoehtona olisivat olleet tyyliin Celje ja Paide Linnameeskonde.

No, tämä euroseikkailu oli tässä. Toivottavasti ensi vuonna realistisemmat vastustajat. Sitä ennen keskitytään kuitenkin tavoittelemaan mestaruutta 42 vuoden tauon jälkeen. Siihen on vielä tällä kaudella realistiset mahdollisuudet.
 
Minä olen nähnyt jokaisen 3:n kotipelin Tammelassa, näissä Eurooppa otteluissa. Yhtään ei olla hävitty.
3/3 se on kova asia.
No no nyt tiputettiin, mutta vieläkin otan mieluummin nämä IlVESTÄ isommat joukkueet vastaan Tammelassa, kuin esim Färsaarien porukat
Miksi? Ootko sää menossa niitä isoja katsomaan vai Ilvestä, HÄ? Mä haluan nähdä Ilveksen menestyvän, en isojen joukkueiden.
 
Kunnon turpasaunan jälkeen ei ainakaan tarvitse jossitella mistään yksittäisestä maalista. Pitkä on Ilveksen matka sinne, missä me halutaan meidän Ilves nähdä, mutta ei se ole mahdoton matka. Loistavat kotipelit ovat sen jo kahtena kautena näyttäneet sekä tietenkin Wienin ihme.
Toivotaan ja uskotaan, että varsinkin meidän nuoret saivat tästäkin ottelusta jotain, mikä kantaa taas eteenpäin tulevaisuudessa ja uusiin urotekoihin.
Nyt se Suomen mestaruus kiitos.
 
Kyllä se matka lopulta aika pitkä on. Yksittäisiä otteluita tai hyviä tuloksia saa helpommin kuin systemaattista menestystä. Nuo seurat ovat ovat niin kaukana markkina-arvollisesti sekä pelillisesti että ainakin tällä hetkellä yksittäiset hyvät ottelut ovat parasta mitä saa. Jos miettii paljon tuolla ulkomailla panostetaan jo pelkästään puitteisiin ja henkilöstöön niin ei tässä helppoa tule olemaan.

Ilveksen tilanne ei ole huono, puitteet ovat suomalaisittain hyvät ja on jopa juniorituotantoa. Noustakseen korkeammalle junioripolulta täytyisi nousta enemmänkin tiitisiä jotta rosteri on tarpeeksi vahva. Lisäksi tuolloin siedetään paremmin pelaajakauppoja. Pelaajakaupoista pitäisi myös alkaa saada oikeasti rahaa ettei talentit lähde puoli-ilmaiseksi, tai jopa ilmaiseksi. Tässä on tekemistä. Lisäksi Ilveksen täytyy pystyä pitämään tämä suunta. Mielestäni Ilves on löytänyt identiteettinsä jota nyt Rantanen luotsaa, ja Takkula johtaa, eteenpäin. Ei voi kuitenkaan olla niin että Takkulan tai Rantasen poistuminen lopettaisi toimivan strategian toteuttamisen tai tekisi suuren muutoksen toimivaan konseptiin. Homma ei saa henkilöityä liikaa yksittäisiin tyyppeihin. Näillä Eurooppalaisilla seuroilla on monilla pitkä historia ja oma kulttuurinsa jota toteuttavat kymmenien vuosien jälkeenkin.

Ilves on ottamassa merkittäviä ensi-askeleita mutta edelleen yksi kovimpia tavoitteita on saada jatkumoa europeleille. Toki mestaruustavoite onnistuessaan takaa hyviä hetkiä taas ensi vuodelle.
 
En ole eri mieltä. Nyt täytyy vakiinnuttaa Ilveksen paikka Euroopassa sekä tasainen pieni kasvu vuosi vuodelta, niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin.
 
En ole eri mieltä. Nyt täytyy vakiinnuttaa Ilveksen paikka Euroopassa sekä tasainen pieni kasvu vuosi vuodelta, niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin.
Ilveksen tilanne on juuri nyt sellainen, että Ilves voi kasvaa oikeasti merkittäväksi suomalaiseksi seuraksi ja tätä myötä toki paremmilla pelimerkeillä voi isompia asioita saavuttaa. Myös kannattajana tätä viriliteettiä on hienoa katsoa (valitettavan usein näistä vain tullut kananlentoja). Aistin kyllä pitkäänkin jatkumoa. Fokus ei saa unohtua. Olisi se huikeaa nähdä suomalaisia enemmän noissa Euroopan liigoissa, oli sitten mikä tahansa noista kolmesta. Olisi se huikeaa että Ilves pelaisi vielä marraskuussa europelejä Tammelassa. Unelmat ovat tärkeitä. Ja toki menestys europeleissä tuo tänne myös parempia pelaajia jotka haluavat eteenpäin urallaan. Ilveksen täytyisi saada yksi hyvä pelaajakauppa aikaan niin sen turvin voisi rakentaa parempaa. Oma näkemykseni on se että aikanaan Klubin menestystarina (jota nyt ovat sössimässä) alkoi Alexander Ringin myynnillä ulkomaille. Korvaus oli suht ok ja se investoitiin järkevästi. Tehtiin muutama muu pelaajakauppa, oli se Morelos-kuvio, ja stinttejä jopa lohkovaiheissa. Ilveksellä on mahdollisuus tehdä sama mutta ilman virheitä.
 
Lähtikö Ilves takki auki Hollantiin? Siis ei varmasti lähtenyt, mutta vaikka Rantasen hienoa pelitapaa pitääkin arvostaa niin kyllähän ylivoimaisia vastustajia vastaan pitää myös nöyrtyä ja lähteä pelaamaan muuta kuin omaa peliä. Niin tekevät kaikki maailman huippu seurat kun vastus tarpeeksi kovenee pl. ehkä Real Madrid, Barcelona ja PSG.

Itsellä on ihan ääretön kunnioitus Rantasta kohtaa ja todella hienoa, että esim uskoi Shaktaria vastaan että pelaamalla voidaan pärjätä vieraissa. Kuitenkin sanoisin, että tuo on rohkea pelitapa jo Ruotsin isoja seuroja vastaan, mutta Shaktar ja Alkmaar ovat näitä vielä tyyliin 5x suurempia seuroja.

Toisaalta tässä vaiheessa uskon, että nämä neljä erittäin kovaa euro-ottelua palvelee ennenkaikkea loppukauden Veikkausliigaa silmällä pitäen. Nyt on päästy maksimi mankeliin ja näistä otteluista pitää ammentaa vauhtia tulevaan.
 
En usko että olisi lähtenyt takki auki mutta varmasti näissä tilanteissa pitäisi olla se toinenkin tapa pelata. Peli menee kuralle jos vastustaja on liian hyvä ja pelaa ulos pallosta. Pallonhallintafutista on vaikeaa pelata kun toinen on parempi. Viikko aikaisemmin Ilves onnistui koska AZ ei ollut kovin hyvällä jalalla. Suorastaan aneeminen ja antoi paljon tilaa.
 
Noi on ollu niitä valintakysymyksiä, kun rosteria on kasattu. Ja tärkeimmäksi on koettu niiden sopivien pelaajien löytäminen, ketkä pystyvät toteuttamaan sitä jalkapalloa mitä Ilves haluaa pääsääntöisesti pelata. Ja ne pelaajat pitää löytää niillä resursseilla mitkä on käytössä. Joten todennäköistä on, että niillä pelaajilla saattaa olla ehkä erilaisia puutteita toteuttaa täysin erilaista futista. Ei Ilveksen materiaalista tällä hetkellä pystytä vääntämään mitään matalan blokin kivikovaa boksipuolustamista kovalla tasolla suorittavaa jengiä. Aika vähän löytyy fyysisiä raatajia ja taistelijoita. Siksi varmasti europelien pelitavan valinta on tehty omaa tuttua systeemiä käyttäen, muuttaen sitä pari napsua puolustavammaksi. Se riittää sitten näihin tuloksiin, kun vastus on tasoa ylikylä. Kohtuullisesti homma toimi jo viime kaudella maltillisemman tason joukkueita vastaan. Ja tällä rungolla ja valmennuksella on näitä vuosia ja kokemuksia takana vasta kaksi. Vaikka menestystä haluaisi heti, niin kova työ palkitaan myöhemmin. Odotan ja otan mieluummin sen, kuin yhden vuoden tuurittamisen.

Sitten kun budjettia on satoja miljoonia, niin todennäköisesti löytyy sellaisia pelaajia joilla on enemmän kykyjä muokata omaa pelaamista ja sopeutua laajempaan kirjoon erilaisia pelitapoja. Ja ilman että se oma suoritustaso ja panos joukkueelle kärsii merkittävästi.

Toi inhorealistisen kilpparin yrittäminen näissä ennakkoon ylivoimaisia vastustajia vastaan olisi tuskin tuonut kovin paljon parempaa lopputulosta. Ja vielä vähemmän se olisi yrittänyt palvella niitä meidän pelaajia, jotka omilla vahvuuksillaan yrittävät pelata ja antavat parastaan omalle joukkueelle ja samalla näyttävät kykyjään tulevia työnantajia ajatellen.

Vaikka tolla "omalla pelillä" pärjääminen näissä isommissa ympyröissä on haastavaa, niin arvostan kyllä sitä, että kaikesta huolimatta tätä ajetaan (pienillä variaatioilla) läpi ja pidempää aikaväliä ajatellen. Jos Rantanen saa jatkaa vielä muutaman vuoden, tuloskäyrän näyttäessä ylöspäin, Ilveksen resurssien parantuessa parin vuoden aikajänteellä, niin nämä viime ja tämän vuoden tehdyt työt palvelevat tulevia koitoksia huomattavasti paremmin. Ja kun joukkueen ydinrunkoa pystytään säilyttämään, muutamilla lähtijöillä ja sopivilla (entistä paremmilla) täsmähankinnoilla, niin parempia otteita on lupa odottaa. Vähän karkaa jo pitkälle, mutta tärkeää olisi, että tämä saman suuntainen pelitapa ja -systeemi olisi ajettu läpi Ilveksen junnuputken, jotta jokainen olisi kasvatettu ja koulutettu edustusta ajatellen. Edustuksen päävalmentaja tässä varmasti jossain kohtaa vaihtuu, mutta se pitkä työ ei saa olla pelkästään siitä kiinni. Takkulan ja kumppanien tehtävä on pitää huolta siitä, että seuraava rekry jatkaa tätä työtä, eikä tule kääntämään koko kelkkaa päälaelleen, jos halutaan taata pidemmän aikavälin kehitys ja jatkumo. Korkeintaan heittää joukkoon omat mausteensa ja tuo toivotun vivahteen sitten uudelle aikakaudelle.

Siltikin Shakhtareilta ja Alkmaareilta tulee turpaan, vaikka tehtäisiin mitä seuraavat kymmenen vuotta. Kun me otetaan askel eteenpäin, niin nuo kaverit ottaa pari kolme askelta ja kuilu kasvaa. Mutta kovalla työllä, järkevällä panostuksella, sopivalla suhteella tuuria ja taitoa rekryissä, niin ne vain askeleen pari edellä olevat jengit on saavutettavissa.

TL;DR, oma kakssenttinen, perspektiiviä asioihin ja tulevaisuuden maalailua.
 
Lähtikö Ilves takki auki Hollantiin? Siis ei varmasti lähtenyt, mutta vaikka Rantasen hienoa pelitapaa pitääkin arvostaa niin kyllähän ylivoimaisia vastustajia vastaan pitää myös nöyrtyä ja lähteä pelaamaan muuta kuin omaa peliä. Niin tekevät kaikki maailman huippu seurat kun vastus tarpeeksi kovenee pl. ehkä Real Madrid, Barcelona ja PSG.

Itsellä on ihan ääretön kunnioitus Rantasta kohtaa ja todella hienoa, että esim uskoi Shaktaria vastaan että pelaamalla voidaan pärjätä vieraissa. Kuitenkin sanoisin, että tuo on rohkea pelitapa jo Ruotsin isoja seuroja vastaan, mutta Shaktar ja Alkmaar ovat näitä vielä tyyliin 5x suurempia seuroja.

Toisaalta tässä vaiheessa uskon, että nämä neljä erittäin kovaa euro-ottelua palvelee ennenkaikkea loppukauden Veikkausliigaa silmällä pitäen. Nyt on päästy maksimi mankeliin ja näistä otteluista pitää ammentaa vauhtia tulevaan.
Ilves joutuikin pelaamaan kaikkea muuta kun omaa peliä koko 45 minuuttisen aikana. Toinen puolisko olikin sitten enemmän pelailua jossa Ilves pystyi edes jotenkin näyttämään oman pelaamisen piirteitä.

Jalkapallossa muutenkaan et aina voi pelata omaa peliä, vaikka haluaisitkin mutta on sopeuduttava siihen tilanteeseen, mitä pelin kulku tuo tullessaan. Muuten ei pärjää jalkapallossa. Tiedettiin mikä pelin kuva on heti ensi minuuteista lähtien ja Rantanen sen varmasti tiedosti mutta peli ei mennyt suunnitelmien mukaan kuten nähtiin. Ja kuten sanoit, tällaisiin peleihin näin selkeänä altavastaajana on sopeuduttava vastustajan peliin. Veikkausliigan puolellakin on myös petrattavaa kun on tilanteita jossa vastustaja pitää palloa ja joudut puolustuskantaan. Köpin pelikirjalla Ilves käytännössä menetti jokaisella kerralla pisteitä ja nyt muutaman kerran tämän kauden aikana Ilves on ollut menettää pisteitä.
 
Takaisin
Ylös